Joben uudet sup-laudat kaudelle 2023
Varma kevään merkki kun uudet tuotteet saapuvat varastoon ja samalla on myös kiva päästä kertomaan uusista ominaisuuksista, ja niitä Joben sup laudoista löytyykin todella kivasti tälle kautta! Ihan ensiksi mainittakoon, että kaikille Joben uusille sup-laudoille saa nyt 5 vuoden takuun! Eikä lautaa tarvitse enää rekisteröidä aiempien vuosien tapaan.
Joben ilmatäytteisten sup-lautojen valmistusmenetelmä on ollut jo pitkään alan edistyneimpiä, jossa osa laudan kerroksista ”sulatetaan” yhteen ilman liimausta. Tämä poistaa mm. liimausvirheiden mahdollisuuksia ja laudoista saadaan myös kevyempiä.
Lisäksi kaikissa Joben sup-laudoissa käytetään x-kuvioon ommeltua laudan ”sydäntä” eli dropstich-materiaalia, joka jäykistää lautoja sekä vähentää kiertymisen mahdollisuutta. Kaikista laudoista löytyy myös kanteen ja pohjaan integroidut ”stringerit” eli jäykkääjäkaistaleet. Näiden ominaisuuksien ansiosta laudat ovat todella jäykkärunkoisia jo matalemmillakin paineilla!
Mutta niitä uudistuksia! Kaikki 2023 paketit saivat uuden melan ja uskallammekin väittää että kyseessä on kenties markkinoiden paras pakettiin kuuluva ”vakiomela”, nimeltään Stream Carbon sup-mela. Melan materiaalina on 60% lasikuitua ja 40% hiilikuitua, joka tekee siitä paitsi kevyen, niin erittäin jäykän. Lisäksi melan lapa on muotoiltu täysin uusiksi. Uuden Stream Paddle melan lavan muodon innovaationa on ollut ankan räpylä, jolla lapaa on saatu hiukan pienemmäksi ja virtaviivaisemmaksi, joka säästää olkapäitä aktiivisemmassa suppailussa. Kuitenkin unohtamatta tehokkuutta, uudella mallilla saa samat tai jopa paremmat tehot melontaan pienemmällä energialla, verrattuna aiempaan muotoiluun. Ja ei ainakaan voisi väittää, että ankan räpylän muotoa ei olisi luonnossa testattu, takuulla toimi!
Tämän lisäksi kaikkiin 2023 sup-paketteihin on lisätty karkuremmille kätevä ”vyötäröhihna”, joten nyt voit vaihtoehtoisesti käyttää karkuremmiä myös vyötärölle kytkettynä. Tämä on kätevä etenkin virtaavissa vesissä suppailijoille, jossa oikein huonolla tuurilla voi tulla vastaan tilanne, että tipahtaessaan laudalta lauta jää jumiin johonkin ja virta yrittää viedä melojaa pois – tai toisinpäin. Tässä tilanteessa karkuremmin voit laukaista vyötäröltä vapaaksi huomattavasti kätevämmin kuin nilkan ympäriltä.
Karkuremmin vyötäröremmi, vaihtoehtoinen kiinnitystapa
Ja kuin tv-shopin mainoksesta, eikä tässä vielä kaikki… kaudelle 2023 Jobe lanseerasi täysin uudet Elite versiot vanhoista tutuista malleista, Yarrasta sekä Dunasta! Elite Yarra & Elite Duna -paketeissa on edellämainittujen parannusten lisäksi mukana täyshiilikuituiset melat sekä toinen, pienempi vesitiivis reppu tavaran kuljetukseen. Reput ovat varustettu myös kiinnitysklipseillä, joiden avulla reput voidaan kytkeä kiinni laudan kansikuminauhojen tilalle, jolloin mukana kulkee kätevästi(ja vedeltä turvassa!) vaikka viikonloppuretken varusteet.
Elite sup-lautojen reppujen kiinnitys
Lisäksi Elite-pakettien pumput ovat normaalipaketteja paremmat, sillä mukana tulee kahdella sylinterillä varustetut supernopeat triple-action pumput. Elite Duna sup-lautaan on lisätty pohjaan myös suuntavakautta parantavat pienet kiinteät evät. Tähän kun lisätään vielä lautoihin kuluvat jäykemmät ”honey comb” -lasikuituevät, niin nyt alkaa olemaan paketti sillä tasolla että vaikea laittaa paremmaksi!
Mikäli edellämainitut ominaisuudet resonoi tai suppailu on vienyt muuten vaan sydämen, niin suosittelemme tutustumaan uusiin Jobe Yarra Elite sekä Jobe Duna Elite sup-lautoihin.
Kesä, täältä tullaan!