Saimaa SUP-laudat

Ilmatäytteinen Saimaa SUP lautamallisto on suunniteltu Suomessa perustuen vuosikymmenen suppailukokemukseen sekä lukuisten eri ulkomaalaisten mallien testikokemuksiin. Kertyneen tietotaidon ja seitsemän vuoden aikana kerätyn  asiakaspalautteiden avulla Saimaa SUP mallistoon on valittu viisi suomalaisille sopivinta ilmatäytteistä sup-lautaa. Laudat ovat valmistettu kolmella erilaisella tekniikalla, joilla olemme saaneet hinnan ja laadun kohtaamaan parhaiten kullekin kohderyhmälle.

Ensikertalaisille ja satunnaisille mökkisuppaajille suunnatut Lily- ja Pike sup-laudat ovat helppo ja edullinen valinta aloittaa suppailuharrastus. Sup-laudat ovat helppo pumpata täyteen, kivoja käsitellä pienellekin henkilölle ja pieni lenkkeilykin onnistuu mainiosti. Pike-lautaan on mahdollista hankkia myös kanoottipenkki ja -mela, joten laudat sopivat koko mökkiporukalle! Laudoissa kahden vuoden takuu.

Useissa testitapahtumissamme olemme huomanneet monen suppailua harkitsevan henkilön pelkäävän kaatumista laudalla, mikä on aivan turhaa – kaikilla Saimaa SUP laudoilla normaalilla tasapainolla varustettu ensikertalainenkin pääsee oikealla tekniikalla kuivana rantaan. Halusimme kuitenkin mallistoon laudan, jolla suppailu on superhelppoa – näin syntyi Saimaa SUP Bass. Keskitason hintaluokan Bass on suunnattu omaa tasapainoaan turhaan epäileville ja isommille suppaajille. Malliston levein ja vakain lauta on valmistettu vahvalla  kaksikerrosrakenteella ja soveltuu kovaan käyttöön ja vaikka lapsikatraan  kyyditsemiseen! Leveydestään huolimatta lauta on muotoiltu siten,  että lenkkimelontakin onnistuu mukavasti. Laudassa on reilu 130kg kantavuus ja se sopii myös vuokrakäyttöön. Kahden vuoden takuu.

Monella suomalaisella löytyy jo ensimmäinen suppilauta ja suppikärpäsen puraisemana harkitaan toista lautaa perheeseen. Jotkut myös tietävät heti, että suppailusta tulee pitkäaikainen harrastus ja ovat valmiita satsaamaan jo ensimmäiseen lautaan. Heitä varten on suunniteltu koko perheen Saimaa SUP Sun ja lenkkimelojan unelma Moon, jotka ovat myös sarjan lippulaivamallit. Sun ja Moon haastavat maailman johtavien brändien laudat ominaisuuksillaan (erittäin vahva ja jäykkä Fusion PVC-materiaali) ja varusteillaan (hiilikuituvartinen mela, pikalukittava työkaluvapaa evä) sekä sopivat kestävyydeltään erinomaisesti myös vuokrakäyttöön. Kolmen vuoden takuu ilman rekisteröintiä.

Valitsemalla Saimaa SUPin valitset myös hyvän kotimaisen palvelun ja asiantuntevat sekä nopeat vastaukset mihin tahansa suppailussa askarruttavaan asiaan!

  • Saimaa SUP Lily 10.0
    389.90€

    SUP-LAUTA PAKETTI LILY 10.0

    Saimaa Sup 18 Arvostelua

    Uudistettu Saimaa SUP Lily 10.0 sup-lauta (mitat 305 x 79 x 15cm / 10'0 x 31" x 6") on todellinen lasten ja naisten suosikki, jolla pääset sup-melo...

    Näytä tarkemmat tuotetiedot
    389.90€
  • Saimaa SUP Pike 10.0
    399.90€

    SUP LAUTAPAKETTI PIKE 10.0 CANOE

    Saimaa Sup 25 Arvostelua

    Uudistettu Saimaa SUP Pike Canoe 10.0 on sup-lauta ja kanootti samassa paketissa! Laudan mitat ovat 305 x 79 x 15cm / 10'0 x 31" x 6" ja siinä on k...

    Näytä tarkemmat tuotetiedot
    399.90€
  • Saimaa SUP Bass 2022
    499.90€

    SUP-LAUTAPAKETTI BASS 11.0

    Saimaa Sup 29 Arvostelua

    Supersuosittu Saimaa Sup Bass 11.0 SUP-lauta (335x84x15cm / 11.0” x 33” x 6”, 330L, 9,2kg) on päivitetty entistäkin ehommaksi. Lauta on valmistettu...

    Näytä tarkemmat tuotetiedot
    499.90€
  • SUP LAUTAPAKETTI SUN 10.6
    699.90€

    SUP LAUTAPAKETTI SUN 10.6

    Saimaa Sup 30 Arvostelua

    Saimaa SUP Sun 10.6 (320x81x15cm / 10.6” x 31 x 6”, 312L, 9,2kg) on markkinoiden parhaita koko perheen yleislautoja ja kuuluu Saimaa-sarjan lippula...

    Näytä tarkemmat tuotetiedot
    699.90€
  • SUP LAUTAPAKETTI MOON 11.8
    749.90€

    SUP LAUTAPAKETTI MOON 11.8

    Saimaa Sup 11 Arvostelua

    Saimaa SUP Moon 11.8 (355x76x15cm / 11.6” x 30 x 6”, 327L, 9,5kg) on huippuliukuva matkalauta, joka kuuluu Saimaa-sarjan lippulaivamalleihin. Lauta...

    Näytä tarkemmat tuotetiedot
    749.90€
  • TANDEM SUP-LAUTA 15.5
    999.90€

    TANDEM SUP-LAUTA 15.5

    Saimaa Sup 1 Arvostelu

    Kahden hengen SUP-lauta on kesän hauskin ja monikäyttöisin suppi Saimaa SUP:lta. Tandemin ison koon (15.5" x 36" x 8" / 470 x 91 x 20cm, 660L) ja h...

    Näytä tarkemmat tuotetiedot
    999.90€
  • 12V sähkökäyttöinen sup-pumppu
    99.90€

    SÄHKÖKÄYTTÖINEN SUP PUMPPU

    Saimaa Sup 25 Arvostelua

    Sähkökäyttöinen 12V SUP pumppu tekee sup-laudan pumppauksen puolestasi. Nyt samassa paketissa yhteensä 6 erilaista suutinta, joilla täytät myös kai...

    Näytä tarkemmat tuotetiedot
    99.90€
  • SUP KARKUREMMI 10FT
    25.90€

    SUP KARKUREMMI 10FT

    Saimaa Sup 28 Arvostelua

    SUP karkuremmi joustavalla ja päällystetyllä kierrenarulla. Karkuremmissä mukava neopreeninen nilkkapanta, joka on nopea kiinnittää ja irrottaa vel...

    Näytä tarkemmat tuotetiedot
    25.90€
  • SAIMAA SUP-MELA
    Loppuunmyyty
    29.90€

    SAIMAA SUP-MELA

    Saimaa Sup 5 Arvostelua

    Hyvä ja jäykkä perusmela suppailuun, jossa portaaton pituussäätö 168-210cm alueella. Suppailumelan varsi kevyttä alumiinia, kahva sekä lapaosa kest...

    Näytä tarkemmat tuotetiedot
    29.90€
    Loppuunmyyty
  • SAIMAA SUP HIILIKUITUMELA
    99.90€

    HIILIKUITUMELA SAIMAA SUP

    Saimaa Sup 3 Arvostelua

    Koko perheen kevyt hiilikuituvartinen mela, jossa muovinen lapaosa. Hiilikuituvarsi ei taivu, joten voima välittyy veteen hyvin. Muovinen lapaosa k...

    Näytä tarkemmat tuotetiedot
    99.90€
  • SAIMAA SUP KANOOTTIPENKKI
    44.90€

    SAIMAA SUP KANOOTTIPENKKI

    Saimaa Sup 2 Arvostelua

    Kanoottipenki pehmeällä istuinosalla, joka kiinnitetään laudan D-renkaisiin, jotka löytyvät vakiona esim. Pike 10.0 Canoe -laudasta. Kanoottisetin ...

    Näytä tarkemmat tuotetiedot
    44.90€
  • SAIMAA SUP KANOOTTISETTI
    Loppuunmyyty
    79.90€

    SAIMAA SUP KANOOTTISETTI

    Saimaa Sup 6 Arvostelua

    Saimaa SUP kanoottisettiin kuuluu pehmeä istuinosa ja kahdella lavalla varustettu kanoottimela. Istuinosa kiinnitetään laudan D-renkaisiin, jotka l...

    Näytä tarkemmat tuotetiedot
    79.90€
    Loppuunmyyty
  • SUP KANOOTTIMELA
    Loppuunmyyty
    44.90€

    SUP KANOOTTIMELA

    Saimaa Sup 7 Arvostelua

    SUP kanoottimela, jossa lapa molemmissa päissä. Mukana tulee myös tavallinen kahvaosa, jolloin melaa voidaan käyttää normaalina sup-melana. Varsi a...

    Näytä tarkemmat tuotetiedot
    44.90€
    Loppuunmyyty
  • KAKSISUUNTAINEN SUP-PUMPPU 20PSI
    39.90€

    KAKSISUUNTAINEN SUP-PUMPPU 20PSI

    Saimaa Sup 1 Arvostelu

    Käsikäyttöinen ja tehokas sup-pumppu, jolla täytät aina 20 psi:n asti. Kaksisuuntaisuus -toiminnon avulla pumppaat laudan alussa nopeammin, kun pum...

    Näytä tarkemmat tuotetiedot
    39.90€
  • MELANPIDIKE
    9.90€

    MELANPIDIKE

    Saimaa Sup 2 Arvostelua

    Saimaa SUP melanpidike on kätevä lisävaruste kaikkiin sup-lautoihin. Tarrakiinnitys esimerkiksi D-renkaaseen.

    9.90€