Asiakaskokemus: Saimaa SUP sähköpumppu ja powerbank

Saimaa SUP sähköpumppu ja powerbank helpottavat suppailuretkiä

Vietin kesät aiemmin mökillä järven rannalla, ja silloin sup-laudat olivat täytettyinä koko kauden. Tänä vuonna tilanne on toinen, sillä kesä menee taajamassa kaukana rannasta. Pohdinkin, että jääkö suppailut nyt vähemmälle. Lautojen täyttämisessä on kuitenkin aina oma hommansa.

Kun sain käsiini Saimaa SUP sähköpumpun ja powerbankin  oli tunnelma katossa. Matkaan pääsee nyt paljon helpommin.

Retkelle Kuhmosta Isojoelle

Pakkasimme bonuslapsen kanssa kaksi lautaa autoon ja suuntasimme Kuhmosta Isojoelle. Rannassa saimme laudat helposti täytettyä. Toinen täyttyi sähköpumpulla sillä aikaa, kun täytin pienempää lautaa käsin. Yllättävää kyllä, molemmat laudat olivat valmiit suurin piirtein samaan aikaan.

Lähtiessä aurinko vielä paistoi, mutta vesillä taivas alkoi mennä pilveen. Koska matkaan oli kuitenkin lähdetty, niin meloimme puolisen tuntia jokea pitkin ihastellen maisemia. Suon keskellä minulla on aina jotenkin kotoinen olo, joka varmasti juontaa juurensa lapsuuden kesiin mökillä suon lähellä. Melominen suon keskellä on jotain mitä täytyy kokea itse, kuviin ei samanlaista tunnelmaa saa tuotua.

Palatessa jokea takaisinpäin melottiin jo reippaassa sivutuulessa, ja sade yllätti meidät juuri rantaan päästyämme. Lautojen tyhjennys tehtiinkin sitten rankkasateessa. Mutta mitäpä olisi kesä ilman kunnon sateita. Palatessa hymyilytti, vaikka retki jäi lyhyeksi, niin kannatti lähteä.

Käyttökokemuksia pumpusta ja powerbankista

Saimaa SUP sähköpumppu osoittautui erittäin käteväksi. Digitaalinen näyttö ja automaattinen katkaisu tekevät käytön helpoksi. Painetta ei tarvitse pitää silmällä pumppauksen aikana, vaan sähköpumppu täyttää laudan haluttuun paineeseen.  

Powerbank puolestaan tuo vapauden valita lähtöpaikka vapaasti. Powerbankki toimii loistavasti, jos mökkeilet vaikkapa saaressa tai haluat täyttää laudan rannalla. Sähköttömissä paikoissa powerbankin iso akku tuo turvaa, kun puhelimeen saa tarvittaessa lisää virtaa. Powerbankissa oleva led-valo on myös hyödyllinen syksyllä iltojen pimenetessä.

Miksi suosittelen?

Olen suppaillut viimeiset kymmenen vuotta ja pumpannut sinä aikana käsin eräämmän kerran laudat. Nyt homma tuntuu vähän turhankin helpolle!

Jos sup-lautasi ei ole koko kesää täytettynä, sähköpumppu on todellakin hankinta, jonka haluat tehdä. Laudan täyttö onnistuu nopeasti ilman fyysistä ponnistelua. Pumpun imuominaisuuden avulla laudan saa myös helposti tyhjäksi.

Näiden varusteiden ansiosta vesille lähteminen tuntuu helpolta – juuri sellaiselta kuin kesäpäivänä pitääkin.

Kirjoittaja Joanna pitää Älykodin avaimet-blogia.